Teorioita osa 3948

Eilen istuin Jussin kanssa parisen tuntia kahvilassa ja aloin kehitellä päässäni teorioita.Voisin poistaa tieltäni kaikki emotionaaliset esteet. Kun minulla ei kerran virallisesti sellaisia ole, niin miksi niitä pitäisi olla myöskään epävirallisesti? Ajattelin kokeilla, miltä se tuntuu, kun en rajoita tunteitani millään tavalla. Kenelläkään ei ole tällä hetkellä oikeutta loukkaantua siitä. Saan toisin sanoen tehdä mitä lystää. Eihän kukaan ole tähänkään mennessä estänyt, paitsi minä itse. En siis vapauta itseäni tunteesta, vapautan itseni vain tuntemaan. En tiedä voinko koskaan vapautua siitä tunteesta. Mutta en aio tuntea syyllisyyttä myöskään muista tunteista. Minulla on myös teoria miehistä.En ehkä koskaan halua sitoa itseäni keneenkään kulttuurimme hyväksymällä tavalla. Olen vaikea ja vittumainen. Olen kiihkeä ja voimakastahtoinen. Mutta minä rakastan niin voimakkaasti että vuoretkin murtuvat. Juuri tämän takia miehet eivät halua minua, koska miehet etsivät naisesta viime kädessä turvapaikkaa. Sanokaa sitä äidin korvikkeeksi, paluuksi kohtuun, läheisyydenkaipuuksi, miksi vain. Ja minun kaaliini tämä tämmöinen ei vain mahdu. Eivätkö miehet tajua, että turvallisuus on harhaa? Eivätkö ne tajua, mikä ihmissuhteessa on olennaista? Se ei ole turvallisuudentunne. Minä en usko, että kukaan nainen ilahtuu siitä kovinkaan paljon, että mies on hänen kanssaan vain siksi, että katsoo naisen olevan turvallinen ja hyvää vaimoainesta, ja salassa kuitenkin vilkuilee naisia, jotka ovat kesyttämättömiä ja mystisiä. Minun kaltaisiani naisia. Mies kuvittelee, että turvallisuudentunne on rakkautta. Mies kuvittelee, että sylissä pitäminen on rakkautta. Mies kuvittelee, että uskollisuus ja lasten synnyttäminen on rakkautta. Väärin, väärin, väärin. Milloin viimeksi joku mies on pystynyt tarjoamaan sen saman turvan naiselle, mitä naiset niin usein tarjoavat miehelle? Turvan etsiminen on inhimillinen heikkous. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Rakkaus ei ole turvallista eikä välttämättä edes kovin inhimillistä. Se on niin universaalia, että minä väitän, että puhtaimmillaan se iskee meihin jossain aivan muussa tilanteessa kuin parisuhteessa. Rakkaus ei ole tekoja, se ei ole tilanne, se ei ole parisuhde. Se ei ole omistuksenhalua, sääntöjä eikä sopimuksia. Kuinka moni sen sijaan uskaltaisi vastata tällaiseen kutsuun? "Ota rakkauteni. Ota se sellaisena kuin se on. Ota pelkästään se, älä mitään muuta, ja anna sen herättää sinussa sellaista kaikua kuin vain se pystyy. Kestä se, kestä sen koko voima ja muserru sen alla. Hengitä sitä sisääsi ja anna sen sytyttää silmiisi uhritulet. Tämä rakkaus ei sinua koskaan jätä. Se kantaa läpi ajan ja paikan ja kuoleman ja elämän."Jos mies ja nainen joskus löytävät toisistaan vastaukset omiin huutoihinsa erämaassa ja heidän välilleen syttyy tällainen rakkaus, niin... Siihen ei tarvita sanoja eikä fyysistä olemista. Ihmiset pelkäävät sitä, mikä heissä jo on. Pelkäävät päästää itsensä vapaaksi. Seksikin on nykyään vain tarpeiden tyydyttämistä, se ei ole jumalallinen yhdyntä, jossa mies ja nainen hetkeksi lakkaavat olemasta pelkkiä tämän maailman olentoja. Seksi ei enää ole väylä itseen ja sitä kautta toiseen, itseen, toiseen. Kokonaisuuteen. Jumaluuteen. Rakkauteen.Saan kokea joskus välähdyksiä tuosta rakkaudesta. Niin ei tosin koskaan ole käynyt kenenkään miehen kanssa. Tavoitan sen parhaiten yöllä usvaisista metsistä. Siellä asuu henkiä, joiden viisaus ei ole peräisin meidän materialistisesta maailmastamme. Ne kuiskivat korvaani asioita, joita en saisi tietää missään muualla. Ja yhtäkkiä maailmojen välinen verho saattaa hetkeksi heilahtaa ja raottua, ja vaivun polvilleni maahan, sillä minut täyttää sellainen onni, että kyyneleet valuvat silmistäni.