Hippibileet.

Hei ystävät. Me olemme kaikki hyvin nuoria ja hyvin kauniita.Siksi nyt on aika kasvattaa pitkät hiukset, sitoa hippihuivi pään ympärille, laittaa kunnon ray banit silmille ja polttaa oikein hartaasti pilveä. Vaihtoehtoisesti voimme syödä myös sieniä. Vanha kunnon tupakanpolttokin kelpaa, kunhan se on mukavaa ja yhteiskunnan mielestä paheksuttavaa. Punaviinipulloja ja pussikaljaa unohtamatta. Musiikkina meillä on Hansonin Middle of Nowhere-albumi, ja kun olemme kaikki tarpeeksi pöhnässä, voimme muistella yhdessä miten ihanaa oli olla 10-vuotias ja taantua taas yhdessä 10-vuotiaan tasolle. Minä haluan vain tanssia ja riemuita ja olla tukka sekaisin. Tietenkin halailua ja pussailua unohtamatta. Olennaista on tuntea hetken itsensä niin iloiseksi ja nuoreksi, että on jotain mitä muistella vanhana. Minä haluan itsestäni myös kyseenalaisia hippikuvia, joita voin katsella vanhana. Ei mennä vielä naimisiin eikä aleta seurustelemaan. Ollaan kaikki juuri niin lapsia kuin tunnemme olevamme. Minusta ainakin tuntuu, että olen vasta heräämässä nuoruuteeni. On niin paljon tehtävää! Milloin se kaikki tehdään? Milloin lähdetään kokeilemaan kaikkea hullua? Milloin mennään hassut vaatteet päällä baariin ja milloin oksennetaan espan puistossa? Ja ne aristokraattibileetkin täytyy järjestää. Järjestetään myös hippibileet. Ja pakanabileet siellä saaressa, missä ollaan koko ilta alusvaatteisillaan puoliksi järvessä ja puoliksi metsässä nuotiotulen ääressä ja leikimme vesisotaa ja laulamme nuotiolauluja ja yötuuli humisee lempeästi Saimaalla.

Ajatuksia viikon varrelta.

Koulunkäynti on toivotonta, kun en jaksa keskittyä mihinkään. Noin 20.3. tms ilmestyy ensimmäinen kuvittamani kirja. Ei sitä ehkä kannata ostaa pelkän kannen takia. Mutta menkäähän toverit ihailemaan sitä. Kuuntelen repeatilla Bachin Airia ja mietin elämän suuria asioita, kuten sitä, että sattuuko se onni vielä kohdalle vai ei. Tai että olenko sittenkin ihan huono laulamaan vai en.Koko viime viikon hakkasin vimmatusti teräskielistäni ja sain siitä lukuisia henkisiä orgasmeja. Olen elänyt jo lähes kaksi viikkoa pienessä, ei vaan suuressa, vaaleanpunaisessa, ei vaan sateenkaarenvärisessä maailmassani. Tervetuloa kyläilemään. Voin keittää teetä. Perhe ja naapurit ovat kiinnittäneet huomiota sellaiseen asiaan, että olen laihtunut. Kai sitä nyt laihtuu, kun aloittaa opiskelijaelämän eikä ole rahaa syödä kuin kerran päivässä, kun ostaa mieluummin korkokenkiä ja alusvaatteita. Minä olen ihan tyytyväinen itseeni, mahani on tätä nykyä aika suhteellisen litteä vaikkei se kovin pieni ole koskaan ollutkaan, mutta kuitenkin. Oikeastaan minua ei tällä hetkellä hirveästi hetkauta maailman surut. Mietin oikeastaan aika paljon sitä, milloin sateenkaarenvärinen maailmani taas romahtaa. Mutta sitten tehtailin teesejä.1. En aio suostua olosuhteiden uhriksi.2. En aio vaipua itsesääliin.3. En aio vaipua angstiin.4. Aion olla kohtalokas nainen.5. Aion olla itsevarma, ihana nainen.6. Aion olla fiksu, haluttava, kaunis nainen.7. Haluan baskerin.8. Ja korkokenkiä.9. Ja olkaimettoman mekon, johon tissini mahtuvat.Joten nyt sitten korot kopisemaan tytöt, ja mennään näyttämään pojille miten maailma makaa!

I will hunt you down and kill you.

Uskon sellaiseen vanhaan sanontaan, että sitä niittää mitä kylvää. Pari päivää sitten riuhtaisin itseni irti. Tuli niin kova väsymys. Tuli hetki, jolloin oli kohdattava tosiasiat silmästä silmään. Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja näin tulevaisuuteen pitkästä aikaa. Täytyy itseasiassa sanoa, että ei ole oikeasti pitkään aikaan ollut henkisesti näin hyvä olo, kuin nyt on ollut pari päivää. Sitä on löytänyt taas vanhan itsensä kokonaan uudestaan, muistanut mitä rakastaa ja millainen on oikeasti. Tänään kävin samoilemassa taas kirjastossa ja otin mukaan kaikkea mikä tuntui mukavalta. Sieltä lähti mukaan uusi jännä temppeliherraromaani.Mukava muutos minusta on, että olen nyt vihdoinkin päättänyt jotain tulevaisuuteni suhteen. Hankin koiran. Se tuntuu hyvältä. Olisi joku, jota rakastaa liikutuksen kyyneliin asti ja jonka kanssa touhuta kaikkea ihanaa metsissä. Tämän parin päivän onnellisuuden aikana ihmiset sen sijaan ovat alkaneet pelottamaan minua. Pelkään tutustua uusiin ihmisiin, varsinkin miehiin, koska ensimmäinen ajatus on, että "aiotko sinäkin yrittää nujertaa minun tahtoani?" Minä en enää halua koskaan olla polvillani, en anella, en pyytää anteeksi asioita joita en ole tehnyt, en pelätä hylkäämistä, en kestää huonoa kohtelua, en itkeä yksin sängynpohjalla pettyneenä, enkä varsinkaan halua, että minulle tehdään ohareita. Vieläkin ihmettelen, miten olen pystynyt sivuuttamaan sellaisen asian, että ihminen jonka piti välittää minusta, hylkäsi minut silloin kun koirani kuoli. Tästä lähtien minä kuljen eteenpäin omilla ehdoillani, ilman yhtäkään kompromissia, naarasleijonan raivolla. Aion raivata tieni läpi uhraamatta itsestäni yhtään mitään sellaisille, jotka eivät sitä ansaitse. Oikeastaan kaikken eniten pelkään sitä, että alan vihaamaan niitä ihmisiä, jotka ovat käyttäneet sinisilmäisyyttäni hyväksi. Mutta minä annan anteeksi. Aion pakottaa ihmiset kohtaamaan sen asian jota he ovat minussa aina eniten pelänneet: minä olen täynnä rakkautta ja onnea. Minä nujerran ihmiset sillä. (Yllättävän monet myös nujertuvat.) Kuinka moni pystyy katsomaan silmästä silmään minun sisäistä valoani? Pelkurit eivät pysty.Mutta pelkurit ovat niitä, jotka tahtovat hallita. He tahtovat nujertaa sielun, joka on heidän omaansa voimakkaampi. Kaikille pelkureille, jotka yrittävät tästä lähtien asettua minun tielleni, tiedoksi: I will hunt you down and kill you. Valitettavasti pelkurit eivät kuitenkaan ole seuraavina jonossa helvettiin heti herrasmiesten ja seurakuntatätien jälkeen, vaan he ovat juuri niitä, jotka ansaitsevat ainoastaan sääliä ja anteeksiantoa. "Father, forgive them, for they know not what they do."Ja Jeesus kuoli, päästäkseen ylös Taivaaseen.

Maailmankaikkeus on yhtä kuin sen pienin osa.

Tiedän että tämä on ihan harrikanteletta, mutta menköön. Seuraa pari kappaletta hienoja ja yleviä julistuksia. Jäin edellisen entryn jälkeen miettimään suuria asioita yhä suuremmassa mittakaavassa palatakseni taas kaikkein pienimpään osaseen.Tämän entryn tarkoituksena on osoittaa, että kristinusko on niin suosittu siksi, että se vajoaa tyhmän ihmisen tasolle. Mutta enemmän tässä nyt kuitenkin yritän alleviivata sitä, että ateismi on vielä typerämpi katsantokanta, koska siinä ei ole jäljellä enää mitään siitä suuresta viisaudesta, jota joskus ollaan tässä maailmassa nähty. Enkä nyt puhu pelkästään Jeesuksesta. Puhun nyt siis lähinnä kuolemasta. Julistan nyt ensimmäiseksi, että ihan yhtä järjetön kuin se ajatus että ihminen elää vain kerran ja menee sen jälkeen taivaaseen, on se ajatus, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Väitän, että jälleensyntyminen on ainoa rationaalinen, järkevä, looginen, matemaattinen ratkaisu, ja koska minä uskon matematiikkaan ja loogisiin seuraamuksiin, uskon myös jälleensyntymään. Siitä on ehkä kolmisen vuotta, kun ymmärsin sen. Kävelin syksyisellä lehtien peittämällä hiekkatiellä hautausmaan vieressä koiran kanssa. Ja yhtäkkiä minuun iskostui tieto maailman suurimmasta salaisuudesta. Ei uskomus, tieto. Minä en näistä uskonnoista ja uskomuksista välttämättä loppujen lopuksi niin paljoa perusta, mutta jokainen uskonto on jäänne tällaisista välähdyksistä, joissa totuus tuo itsensä ilmi, ja sen takia uskontoja tulisi kunnioittaa. Tiedän sen, että tietoisuus ei katoa. Koska maailmankaikkeus on kuin hologrammi (harrikanteletta tässä vaiheessa), ja kun hologrammi jaetaan lukemattomiksi pieniksi paloiksi, jokaisessa niissä näkyy se sama kuva, mikä alkuperäisessä hologrammissakin on. Näin olen minun tietoisuuteni on osa universaalia tietoisuutta, ja samalla minä olen universaali tietoisuus. Jos minun tietoisuuteni häviäisi, katoaisi jäljettömiin, niin silloin myös koko universaali tietoisuus katoaisi. Tämä liittyy nyt jollain tapaa äärettömän käsitteeseen matematiikassa, mutta en nyt juuri saa päähäni, että minkälaisella kaavalla saisin sen tuotua ilmi.... Mutta niin, minun tietoisuuteni katoaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että maailmaa ei ole olemassa, millään ei ole mitään tarkoitusta, tätä elämää ei olisi... Kuitenkin olemme täällä. Sillä on tarkoitus. Meillä on edelleen ulottuvillamme kaikki se informaatio, mitä esi-isämme ameebasta ja atomista olemassaolon ensi hetkistä lähtien ovat tietoisuuden kenttäämme keränneet. Ja tämä tieto on periytyvää. Vastasyntynyt koiranpentu näkee unta saalistuksesta vaikka se on sokea eikä sille ole muodostunut mitään kokemuksia ulkomaailmasta. Se liittyy myös jollain tapaa paikkoihin, eri paikoissa on erilainen energia, ja se energia leimaa meitä. Minun päässäni tällainen katsantokanta on varma. Näen uskonnoissa, elämänkatsomuksissa, ihmisissä miljoonia erilaisia variaatioita tästä samasta asiasta. Tämä on jotain, minkä minä tunnen sisälläni, minkä minä intuitioni kautta tiedän. Viime kädessä kaikki voidaan palauttaa tähän teoriaan. Elämä on kuolemista, elämistä, kuolemista. Kuolema seuraa aina elämää, elämä kuolemaa. Se on loputon sykli, ja sen näkee kaikkialla ympärillämme, jos vain osaa katsoa. Eivät kukat kuole syksyllä, niiden juuret elävät ja seuraavana kesänä samat kukat kasvavat takaisin, mutta niiden muoto vain on vähän erilainen. Omaksumamme muoto osin määrittelee meitä, mutta oleellista olisi silti löytää sisältään portti muunlaisten tietoisuuksien ymmärtämiseen. Ihmisillä ei ole mitään kuorta, joka estäisi heitä olemasta yhtä muidenkin elämänmuotojen kuin ihmisten kanssa. Kaikki on onneksi yhtä tärkeää. Minusta on ilahduttavaa, että eläimet eivät ole lainkaan yhtä vieraantuneita elämän perusasioista kuin ihmiset. Matematiikka haluaa nähdä asiat niin yksinkertaistettuina kuin ne vain voivat olla. Eläimet toimivat saman periaatteen mukaan. Niille rakkaus on vain rakkautta, puhdasta ja ehdotonta, ja nälkä on nälkää, ja vietti on vietti, ja hyvänolontunne on vain juuri sitä, ja siitä saa nauttia, tuli se sitten mistä lähteestä tahansa. Miksi pitäisi miettiä huomista, kun on vain tämä hetki?Oleellista on relata. Ottaa sellainen Jeesus-asenne. Nimenomaan hippijeesus. Oleellista on istahtaa puupölkyn päälle järven rannalla ja polttaa savuke samalla kun katsoo horisonttiin ja hymyilee hiljaa itsekseen.EDIT: Siis aivan. Maailmankaikkeus on ääretön, siis sellainen kahdeksikko käännettynä vaakatasoon. Emme voi jakaa sitä biljoonaan osaan ja sanoa että tämä yksi osa on arvoltaan vaikkapa 8,93. Jokainen biljoonasosa on yhtä lailla arvoltaan ääretön. Ja kun poksautamme tuon yhden äärettömän taivaan tuuliin, tulimme samalla poksauttaneeksi koko äärettömän käsitteen. Kai tämä nyt oli aukoton päätelmä? Korjatkaa jos olen väärässä. Toisaalta jos äärettömän jakaa äärettömällä... Vittu, en muista niitä kaavoja.

Teorioita osa 3948

Eilen istuin Jussin kanssa parisen tuntia kahvilassa ja aloin kehitellä päässäni teorioita.Voisin poistaa tieltäni kaikki emotionaaliset esteet. Kun minulla ei kerran virallisesti sellaisia ole, niin miksi niitä pitäisi olla myöskään epävirallisesti? Ajattelin kokeilla, miltä se tuntuu, kun en rajoita tunteitani millään tavalla. Kenelläkään ei ole tällä hetkellä oikeutta loukkaantua siitä. Saan toisin sanoen tehdä mitä lystää. Eihän kukaan ole tähänkään mennessä estänyt, paitsi minä itse. En siis vapauta itseäni tunteesta, vapautan itseni vain tuntemaan. En tiedä voinko koskaan vapautua siitä tunteesta. Mutta en aio tuntea syyllisyyttä myöskään muista tunteista. Minulla on myös teoria miehistä.En ehkä koskaan halua sitoa itseäni keneenkään kulttuurimme hyväksymällä tavalla. Olen vaikea ja vittumainen. Olen kiihkeä ja voimakastahtoinen. Mutta minä rakastan niin voimakkaasti että vuoretkin murtuvat. Juuri tämän takia miehet eivät halua minua, koska miehet etsivät naisesta viime kädessä turvapaikkaa. Sanokaa sitä äidin korvikkeeksi, paluuksi kohtuun, läheisyydenkaipuuksi, miksi vain. Ja minun kaaliini tämä tämmöinen ei vain mahdu. Eivätkö miehet tajua, että turvallisuus on harhaa? Eivätkö ne tajua, mikä ihmissuhteessa on olennaista? Se ei ole turvallisuudentunne. Minä en usko, että kukaan nainen ilahtuu siitä kovinkaan paljon, että mies on hänen kanssaan vain siksi, että katsoo naisen olevan turvallinen ja hyvää vaimoainesta, ja salassa kuitenkin vilkuilee naisia, jotka ovat kesyttämättömiä ja mystisiä. Minun kaltaisiani naisia. Mies kuvittelee, että turvallisuudentunne on rakkautta. Mies kuvittelee, että sylissä pitäminen on rakkautta. Mies kuvittelee, että uskollisuus ja lasten synnyttäminen on rakkautta. Väärin, väärin, väärin. Milloin viimeksi joku mies on pystynyt tarjoamaan sen saman turvan naiselle, mitä naiset niin usein tarjoavat miehelle? Turvan etsiminen on inhimillinen heikkous. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Rakkaus ei ole turvallista eikä välttämättä edes kovin inhimillistä. Se on niin universaalia, että minä väitän, että puhtaimmillaan se iskee meihin jossain aivan muussa tilanteessa kuin parisuhteessa. Rakkaus ei ole tekoja, se ei ole tilanne, se ei ole parisuhde. Se ei ole omistuksenhalua, sääntöjä eikä sopimuksia. Kuinka moni sen sijaan uskaltaisi vastata tällaiseen kutsuun? "Ota rakkauteni. Ota se sellaisena kuin se on. Ota pelkästään se, älä mitään muuta, ja anna sen herättää sinussa sellaista kaikua kuin vain se pystyy. Kestä se, kestä sen koko voima ja muserru sen alla. Hengitä sitä sisääsi ja anna sen sytyttää silmiisi uhritulet. Tämä rakkaus ei sinua koskaan jätä. Se kantaa läpi ajan ja paikan ja kuoleman ja elämän."Jos mies ja nainen joskus löytävät toisistaan vastaukset omiin huutoihinsa erämaassa ja heidän välilleen syttyy tällainen rakkaus, niin... Siihen ei tarvita sanoja eikä fyysistä olemista. Ihmiset pelkäävät sitä, mikä heissä jo on. Pelkäävät päästää itsensä vapaaksi. Seksikin on nykyään vain tarpeiden tyydyttämistä, se ei ole jumalallinen yhdyntä, jossa mies ja nainen hetkeksi lakkaavat olemasta pelkkiä tämän maailman olentoja. Seksi ei enää ole väylä itseen ja sitä kautta toiseen, itseen, toiseen. Kokonaisuuteen. Jumaluuteen. Rakkauteen.Saan kokea joskus välähdyksiä tuosta rakkaudesta. Niin ei tosin koskaan ole käynyt kenenkään miehen kanssa. Tavoitan sen parhaiten yöllä usvaisista metsistä. Siellä asuu henkiä, joiden viisaus ei ole peräisin meidän materialistisesta maailmastamme. Ne kuiskivat korvaani asioita, joita en saisi tietää missään muualla. Ja yhtäkkiä maailmojen välinen verho saattaa hetkeksi heilahtaa ja raottua, ja vaivun polvilleni maahan, sillä minut täyttää sellainen onni, että kyyneleet valuvat silmistäni.