Genre

Luulen olevani aika genreuskovainen. Vaikka onhan se vähän hassua. Odotan aina sitä, että joku valopää tulee sanomaan, että joskus ihastun vielä johonkin blondiin lyhyttukkaiseen poikaan. Been there done that. Ei ollut hyvä idea eikä tee mieli kokeilla uudestaan.Seitsemännellä luokalla huomasin pitäväni saatanallisesta hevimusiikista. Muistan kävelleeni sitä käytävää mikä kulki senaikaisen ruokalan kohdalta kohti isoa liikuntasalia, sormet viistivät seinää pitkin ja hoin mielessäni Nightwishin FantasMicin sanoja. Nightwish ei suinkaan ollut ensimmäinen ihastukseni. Se oli Metallican musta levy. Sitten tuli Sonata Arctican San Sebastian, nimenomaan se biisi. Kahdeksannella luokalla ostin mustat Stockerin farkut ja aika säälittävän niittivyön, ja sitten talvella kun oli se riparin tutustumisleiri, istuin Ruunaniemellä huoneeni yläsängyssä ja kuuntelin Sonata Arcticaa edelleenkin ja kirjoitin piirustuslehtiööni rakkausrunoja englanniksi. Sain syntymäpäivälahjaksi kitaran ja opettelin soittamaan sillä jotain pientä sellaisesta huonosta Metallican nuottikirjasta, jonka olin saanut äidiltä joululahjaksi nykyään jo edesmenneestä Happy Notesta. Muistan oleskelleeni tuossa kaupassa usein ja katselleeni joka kerta Battleloren levynkantta, jossa oli aiheena Sormuksen sota.Kesällä riparilla myöhästyin iltahartauksista, koska kuuntelin sängyssäni Linkin Parkia (hehee) ja luin kirjaa, jossa työnnettiin eläviä poliiseja krematorioon. Olin värjännyt hiukseni hyvin tummiksi ja käytin tummanruskeaa luomiväriä. Se oli epätavallista siinä porukassa. Kasiluokalla olin muutenkin varsinaisen angstin pauloissa. Silloin oli vielä turvallista angstata, kun luulin eläväni hyvässä perus-ydinperheessäkin. Metsät ja rannat olivat kauniita, ja tajusin ettei jumala asu kirkossa eikä iske minua salamalla kuoliaaksi, vaikka hokisinkin mielessäni Luciferin nimeä. Luin Avalonin usvat ja lakkasin pelkäämästä. Lukion ekalla tajusin, että kaikki metallimusiikki on lähtöisin 60- ja 70-luvuilta. Tuli käytyä läpi California dreamin'it ja Simon&Garfunkelit. Suosittelen samaa operaatiota kaikille. Tahdoin olla hippi, ja tämä tahto määrittelee minua osin vieläkin. Lukio oli sellaista ihmeellistä identiteetinetsimisaikaa. Deittailin kaikkien typerien poikien kanssa, joiden kanssa minulla ei ollut mitään yhteistä. Se oli jotenkin erikoista, että minun ikäluokassani kukaan ei ollut avoimesti sellainen cool hevari, kaikki "hevarit" olivat lyhyttukkaisia ja rumia nörttejä. Sitten kuulin, että Juho kasvattaa pitkää tukkaa. Halusin tutustua Juhoon uudestaan.Niin. Tuntuu kornilta jatkaa tarinaa tätä pidemmälle. Lukion kolmannella luokalla koin viimeisen typerän miesseikkailuni, sen jälkeen annoin itselleni luvan olla juuri sellainen kranttu kummajainen kuin 14-vuotiaana haaveilin olevani. Nykyään minulle tulee hyvä olo baareissa, missä on nättejä pitkätukkaisia poikia ja missä soi raskas musiikki. Alan väkisinkin hymyilemään, kun Idolsissa on pitkätukkaisia poikia Iron Maiden-paidoissa. Ainoa juttu mikä minua tosissaan harmittaa, on se, että minulla ei ole tosi pieniä tissejä ja olematonta luista pyllyä. Jos olisi, voisin pukeutua tiukkoihin repaleisiin James Hetfield-farkkuihin ja tulla maailman cooleimmaksi kitaristiksi. Kirjoittaisimme Juhon kanssa antimilitaristisen kirjan, johon minä piirtäisin kuvat.